München, DE

Forstenrieder Allee

72 parvekkeen energiatehokas peruskorjaus asuinkerrostalossa Münchenissä Schöck Isokorb® RT tyyppi SQ -järjestelmällä

Tällä yhdeksänkerroksisella kerrostalolla, joka sijaitsee Münchenissä Forstenrieder Allee 78:ssa, on leimaa antavat parvekerivistöt. Peruskorjauksessa olikin tärkeää, että ne säilytetään ennallaan. Parvekkeet erotettiin termisesti rakenteesta Schöck Isokorf® RT tyyppi SQ -elementeillä, ja sen seurauksena vanhassa rakennuksessa on nyt energiatehokkaat ja kylmäsillattomat parvekkeet. Asukkaiden etuna on lisäksi, että Isokorf® RT -elementit asennettiin ainoastaan ulkopuolelle, joten asukkaille ei aiheutunut tarpeetonta häiriötä.

Parvekkeiden terminen erotus

Pääasiallinen kantava rakenne on rakennettu 1960-luvun alussa betonirunkona. Rakennuksen tunnusomaiset betoniparvekkeet ripustettiin silloin kantavaan rakenteeseen suoraan ja ilman termistä erotusta. Parvekkeet olivat siis osa välipohjarakennetta. Rakennuksen lounaispuolella parvekkeet olivat edelleen hyvässä kunnossa, mutta koillispuolen 72 parvekkeessa oli merkittäviä puutteita 50 käyttövuoden jälkeen.

"L-muotoisten parveke-elementtien kantokyky oli heikentynyt. Päädyimme asiantuntijaraportissamme siihen johtopäätökseen, että parvekkeet on turvallisuussyistä kokonaan purettava tai peruskorjattava", kertoo Dr.-Ing. Anton Ruile neuvontatoimisto TÜV SÜD Industrie und Service GmbH:sta (Saksa). Ulkolämpötilan vaihtelujen johdosta eristämätön lattiarakenne (parveke) altistuu laajenemiselle ja supistumiselle. Jos sisälämpötila on tasainen, nämä laajenemiset aiheuttavat rakenteisiin merkittävää jännitystä, mikä vahingoittaa rakennelattiaa sisä- ja ulkotilojen raja-alueella.

TÜV SÜD Industrie und Service GmbH, joka vastasi myös uusien parvekkeiden rakenteen ja statiikan suunnittelusta, ehdotti ratkaisuksi uutta teräsrakennetta ja pilareita. Ne oli erotettava termisesti rakennuksen kantavasta rakenteesta. "Se oli mahdollista vain Schöck Isokorb® T -elementtejä käyttämällä. Nämä rakenteelliset lämmöneristyselementit ankkuroidaan rakennuksen betoniseen välipohjarakenteeseen. Tähän rakenteeseen voidaan sitten liittää parveke, ruuvattuja etulevyjä käyttäen", Dr.-Ing. Ruile sanoo. Lisäksi Isokorb® RT -elementti täyttää REI90-paloluokan vaatimukset, mikä takaa turvallisuuden onnettomuustilanteissa.

Häiriötön peruskorjaus

Rakennuksen 72 uutta parveketta ankkuroitiin rakenteeseen jälkikäteen 244:llä Schöck Isokorb® RT tyyppi SQ -elementillä. Koska lämmöneristyselementit ankkuroidaan julkisivuun ulkoapäin, asuntoihin ei tarvinnut tehdä muutoksia. Se on suuri etu, sillä asukkaat pystyivät asumaan kodeissaan koko rakennusprosessin ajan. Lisäksi asukkaiden ja rakennustyöntekijöiden reitit eivät juuri kohdanneet. Tämän työskentelytavan ansiosta parvekkeiden asentaminen ei aiheuttanut asukkaille juuri lainkaan häiriötä.

Parempi asumisen laatu

Parvekkeiden peruskorjaus on parantanut asumismukavuutta. Schöck Isokorb® RT -elementeillä suoritettu ankkurointi on poistanut suuret kylmäsillat ja minimoinut liitoksen aiheuttaman lämpöhäviön. Se ei pelkästään alenna energiakuluja, vaan tekee Forstenrieder Allee 78:sta paremman paikan asua. Tästä voidaan tehdä se johtopäätös, että peruskorjauksen suorittaminen Schöck Isokorb® RT -järjestelmällä tietää pienintä mahdollista häiriötä ja suurinta mahdollista asumismukavuutta.

Schöck Isokorb® RT

Schöck Isokorb® RT on rakenteellinen lämmöneristyselementti ulkonevien ja tuettujen betoni- ja teräsrakenteiden ankkurointiin. Eristyselementti minimoi lämpöhäviön ja estää kylmäsillat, ja sen seurauksena korjausrakentamisessa saavutetaan sama eristystaso kuin uudisrakentamisessa. Schöck Isokorb® RT -teknologialla vanhat parvekkeet vaihdetaan uusiin tai uudet parvekkeet ankkuroidaan olemassaolevaan rakenteeseen. Lämmöneristyselementti tarjoaa kummassakin tilanteessa energiatehokkaan ja ekologisesti kestävän ratkaisun. Saksan Darmstadtissa toimiva Passivhaus Institut on sertifioinut Isokorb® RT -järjestelmän "energiaa säästävänä komponenttina".

Katso lisätiedot ja asennusvideo Isokorb® RT tyyppi SQ:n tuotesivulta. Jos sinulla on kysyttävää, ota yhteyttä teknisen suunnittelun osastoomme.

Tilaaja

Vereniging van eigenaren

Rakennustekninen neuvonta

TÜV SÜD Industrie Service GmbH, München

Rakennusurakoitsija

Innovo Bau GmbH & Co. KG